Lallin Markkinasähkö

spot_kss_600x392Osta sähkösi aina markkinahintaan tuotteella, jonka hinta seuraa tunneittain pohjoismaisen sähköpörssin hintaa. Maksat aina oikeaa hintaa sähköstäsi.

Tuotteen kuvaus

Lallin Markkinasähkö on sähkönmyyntituote, jonka hinta perustuu suoraan sähkömarkkinoiden pörssissä (Nord Pool Spot) noteerattavaan Suomen alueen tuntihintaan. Hinnoittelu on täysin läpinäkyvää (ks. kohta ”Hinta”). Myyntihinta seuraa automaattisesti markkinahintaa ylös- ja alaspäin.

Tuote soveltuu kaikille pienkuluttaja-asiakkaille sähkönsiirron tariffista (yksiaika, yösähkö, kausisähkö) huolimatta kunhan sähkökulutuskohteessa on etäluettava mittari, josta saamme tuntikohtaista kulutustietoa. Pidämme tuotteen yksinkertaisena ja hinnoittelun läpinäkyvänä, joten emme myy keskihinnalla emmekä arvioi tuntikohtaisia kulutuksia kuukausilukemien perusteella, joten tuote soveltuu vain niille, joiden todelliset toteutuneet tuntikulutukset on käytettävissämme. Köyliön-Säkylän Sähkön verkkoalueella kaikki kohteet ovat soveltuvia. Muiden verkkojen alueelta saamme tuntisarjat alalla sovittujen käytäntöjen mukaisesti, mutta tuntimittauksen tilanne täytyy varmistaa, koska emme voi tietää kuinka täydellisesti muut yhtiöt ovat velvoitteensa hoitaneet.

Lallin Markkinasähkö eroaa perinteisistä sähkönmyyntituotteista siinä, että perinteiset sähkönmyyntituotteet ovat kuluttajalle kiinteähintaisia seuraavaan hinnantarkistukseen asti. Kun myyntiyhtiö sitoutuu tiettyyn hintaan ja todellinen sähkönhinta vaihtelee sähköporssissä tunneittain, joutuu sähköyhtiö vähentämään hinnanmuutosriskiä ostamalla johdannaisia, jolla ankuroidaan keskihinta tietylle tasolle esimerkiksi seuraavaksi vuodeksi. Asiakas ei  tällaisilla tuotteilla ole nähnyt hinnassaan sähkömarkkinoiden nopeita vahteluita vaan on maksanut tasaista hintaa.

Hinta

Lallin Markkinasähkön hinnoittelu on seuraava:

 Hinta (sis. alv 24%)Lisätietoa
Kuukausimaksu3,99 €/kk Sama kaikille pienkuluttaja-asiakkaille.
Marginaali0,4 snt/kWh Lisätään tuntikohtaisen arvonlisäverolliseen pörssihintaan.
Energian hinta(vaihtelee tunneittain) Pörssissä määritelty arvonlisäverollinen tuntikohtainen Suomen aluehinta + KSS:n kiinteä marginaali (0,4 snt/kWh).

Sähkönsiirron tariffi (yksiaika, yösähkö, kausisähkö) ei vaikuta tässä tapauksessa, vaan Lallin Markkinasähkö soveltuu myyntituotteeksi kaikille. Perusmaksun hintakin on kaikilla asiakkailla sama ja energian hinta muodostuu kaikille pörssihinnasta samalla tavalla. Edellytys tuotteelle on, että sähkökulutuskohteessa täytyy olla etäluettava mittari, josta saamme tuntikohtaista kulutustietoa.

Tuotteen hinta perustuu pörssissä tunneittain muuttuviin tuntikohtaisiin energian hintoihin. Tästä aiheutuneista muutoksista ja tämän tuotteen luonteesta johtuen ei Köyliön-Säkylän Sähkö ole velvollinen tiedottamaan asiakasta hintavaihteluista. Kuukausimaksun ja marginaalin osalta Köyliön-Säkylän Sähköllä on sähkömarkkinalain ja sähkönmyyntiehtojen mukaisesti oikeus muuttaa hinnoitteluaan ilmoittamalla asiakkaalle tästä vähintään 30 päivää ennen muutosta.

Pörssihinnan nykytasosta ja hintahistoriasta saat tietoa kappaleesta ”Hinnan seuraaminen ja kulutuksen säätäminen kannattaa”.

Hinnan seuraaminen ja kulutuksen säätäminen kannattaa

Seuraamalla hintoja ja säätelemällä energiankulutustasi voit vaikuttaa sähkölaskuusi. Leikkaamalla kulutusta kalleimmilla tunneilla ja siirtämällä kulutusta halvimmille tunneille voit säästää. Esimerkiksi saunan lämittäminen halvalla tunnilla voi olla puolet halvempaa kuin pari tuntia myöhemmin. Lisäksi vesivaraajan ajastaminen yön halvimmille tunneille tuo säästöä joka yö vaikuttamatta asumismukavuuteen.

Sähköpörssin tuntikohtaisia hintoja voi seurata Fingridin sivuilta (suomenkielinen, vain toteutuneet hinnat) tai Nord Pool Spot:n sivuilta (englanninkielinen, näkyy myös seuraavan vuorokauden hinnat, FI on Suomen aluehinta, sivujen aikavyöhyke on CET eli esitetyt ajat ovat Keski-Euroopan ajassa). Helpoiten seuranta onnistuu asentamalla älypuhelimeen ilmainen Tuntihinta-mobiilisovellus, joka näyttää hinnat kätevästi Suomen ajassa ja meidän arvonlisäverollisena.

Toteutuneita hintoja seuratessa kannattaa muistaa, että hinnat vaihtelevat markkinoiden mukaan eikä toteutunut hintahistoria ei ole tae tulevasta.

Lallin Markkinasähköstä tehdyt lehtijutut

Lallin Markkinasähkö on kiinnostanut myös mediaa. Alla muutama lehtijuttu, josta saa lisätietoa tuotteesta. Klikkaa kuvaa!

Skannattu_SatakunnanKansa
Satakunnan Kansa
(klikkaa kuvaa)

Skannattu_Alasatakunta
Alasatakunta
(klikkaa kuvaa)

Sopimuksen tekeminen

Sopimuksen voi tehdä ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme joko puhelimitse tai sähköpostilla. Myöhemmin syksyllä tuotteen voi hankkia myös Online-palvelussamme.

Tuote on toistaiseksi voimassaoleva, mutta laskutuksen takia irtisanomisen voi tehdä vasta alkaneen laskutusjakson päätyttyä eli sopimus katkeaa halutessaan aikaisintaan seuraavaan laskutusrytmin mukaiseen laskuun.

Hintakatto (valinnainen lisätuote)

Hintakatto on valinnainen lisätuote, jolla voi suojautua markkinahintojen nousua tai yksittäisten tuntien hintapiikkejä vastaan. Maksamalla lisätuotteen kuukausimaksun varmistat, että sähkön pörssituntihinta ei nouse sovitun hintarajan yli vaan niillä tunneilla pörssisähköhintana käytetään sovittua maksimihintaa. Tuote on vastaava kuin pankkien tarjoamat asuntolainojen korkokatot, joka leikkaa korkeat korot sovitun kuukausimaksun/vakuutusmaksun maksamalla.

Hintakatto on oiva valinta, mikäli pörssihintojen vaihtelu hirvittää tai haluat muuten vaan pelata varmanpäälle.

 Hinta (sis. alv 24%)Lisätietoa
Hintakaton kuukausimaksu 3,99 €/kk Hintakaton kk-maksu tulee normaalin Lallin Markkinasähkön perusmaksun lisäksi, jos lisätuotetta haluaa käyttää.
Hintakaton tuntikohtainen maksimi 8,5 snt/kWhJos pörssihinta ylittää tämän hinnan (on esim. 9,3 snt/kWh), niin tuntihintana käyteään tätä takuuhintaa (8,5 snt/kWh). Hinta on verollinen pörssihinta ilman marginaalia eli tämän päälle tulee laskutuksessa marginaali niinkuin muillekin tunneille. Korkein yksikköhinta on siis 8,5snt+0,4snt eli 8,9snt/kWh.

HUOM! Huomaa, että Köyliön-Säkylän Sähkön tarjoama hintakatto on reilu ja läpinäkyvä eli se toimii tuntitasolla. Se siis leikkaa yksittäisten tuntienkin hintapiikit eli on huomattavasti tehokkaampi suoja kuin monien tarjoama keskihinnalla toimiva hintakatto. Monien käyttämä koko kuukauden keskihinnan katto alkaa toimia vasta kun koko kuukauden keskihinta (tuntien keskiarvo tai painotettu keskiarvo) ylittää hintakaton eli asiakas joutuu maksamaan tällöin koko kuukauden jokaiselta tunnilta hintakaton hintaa. Meidän mielestä on reilua, että suojaus toimii asiakkaan kannalta reilusti, jos sellaisen päättää hankkia.

spot_hintakatto_kss_660x432